Kengitysvälin pituus

Kuinka usein hevonen pitää uudestaan kengittää?, riippuu sarveisen kasvunopeudesta ja kengän kulumisesta. Uusi kenkä on kuitenkin aina pantava, jos kavio on saanut väärän asennon, tai kasvanut yli kengän, sekä jos kenkä on tullut löysäksi tai muutoin siisrtynyt oikeasta paikastaan.


Tavallisesti on kengitys uudistettava neljän tai kuuden viikon kuluttua. Tarpeettomasti kengittää hevosta liian usein, on melkein yhtä vahingollista kuin antaa sen käydä liian kauan vanhoilla kengillä. Liian usein uudistettu kengän poisrepiminen ja naulojen kotkaaminen turmelee sarveisseinämän. Vielä vahingollisempi on antaa hevosen käydä liian kauan vanhalla kengällä, koska se kavion kasvamisen vuoksi lykkääntyy eteenpäin ja tulee päillään painamaan seutuja ( kantoja)

Varsat on opeteltava jo aikaisin antamaan nostella jalkojaan sekä sietämään kavioittensa vasaroimista ja siten vähitellen totuteltava jalan nostamiseen kengitysasentoon ja kengitykseen.

Jos kaviot kuluvat epätasaisesti ja vinoutuvat, tasataan ne lyömäraudalla, ja kannatinreunan ulkopuolinen särmä tehdään pyöreäksi raspilla tai veitsellä.

Tärkeimmät käytösohjeet kengitettäessä ovat lyhykäisesti seuraavat:

1. Älä koskaan tee liian lyhyitä kenkiä, liian korkeita hokkeja tailiian suuria ja epätasaisesti lyötyjä naulanreikiä.

2. Älä koskaan vuole liian paljon anturaa, seutuja tai kulmatukia, ja säästä sädettä vuolemiselta.

3. Älä koskaan muodosta kavioa kengän mukaan, vaan päinvastoin kenkä kavionmukaan.

4. Älä sovita kenkää niin kuumana että kannatinpinta siitä palaa tai kuivettuu.

5. Älä koskaan lyö naulaa seutuihin äläkä valkoviivan sisäpuolelle; älä tee liian pitkiä kotkauksia, äläkä katkaise niitä kiertämällä.

6. Suojele kiillekerrosta.

7. Kohtele hevosta kengitettäessä lempeydellä.

(NEUVOKIRJA HEVOSEN KENGITTÄMISESTÄ, ANDRES SILFAST)

 

Sivun alkuun